Monet ovat alkaneet yrittäjiksi, koska se on ollut siihen hetkeen paras tai jopa ainut vaihtoehto työllistyä haluamallaan tavalla. Se oli myös minut liikkeelle sysäävä voima. Minulla oli ja on edelleen vahva visio siitä, että mitä töitä haluan tehdä sekä miten ja missä niitä teen. Siitä syntyi liikeidea.
Olen ollut mukana työelämässä yli 20 vuotta, ja katson nykyisin hyvin kriittisesti tarjottavia työtehtäviä. Aloin muodostamaan päässäni itselleni sopivaa työpaikkaa. Haluan, että minulla on liukuva työaika ja etätyömahdollisuus. Lisäksi haluan tehdä töitä ihmisten parissa eli haluan auttaa muita ja verkostoitua. Pelkkä tietokoneen ääressä tekeminen ei riitä enää minulle. Olen sen verran sosiaalinen. Mutta koska sisälläni asuu pieni nörtti ja luova henkilö, haluan kyllä myös tehdä asioita itsekseni tietokoneen äärellä.
Tästä kehittyi idea, että ryhtyisin Kotisivukonsultiksi. Hämmästyin, kun googlasin asiaa, että termi ei ollut laajasti käytössä.
Liikeidea on tämä:
A. Neuvon ja opetan ihmisiä kotisivuasioissa sekä digimarkkinoinnissa ja someasiasioissa.
B. Teen ulkoistettua digimarkkinointia ja kotisivujen ylläpitoa pienyrityksille
Näin voin yhdistää sekä sosiaalisuuden että yksin tehtävän etätyön.
Konsultaatio
Olen huomannut, että henkilökohtaisen neuvonnan ja opastamisen tarvetta on Suomessa. Netissä kyllä löytyy paljonkin ohjeita esimerkiksi digimarkkinointiin tai kotisivujen ylläpitoon. Isommat digimarkkinointitoimistot järjestävät myös kursseja ja koulutustilaisuuksia isommille ryhmille. Itse haluan palvella heitä, jotka vielä tarvitsevat kaveria siihen, että otetaan se Google Analytiikka tai Search Console käyttöön. Voin myös neuvoa kuinka LinkedInin verkoston avulla voi saada näkyvyyttä. Siitä kerroinkin aikaisemmassa postauksessa.
Minulta voi varata 30 minuutin maksuttoman puhelinkonsultaation, jossa kartoitetaan asiakkaan toiveet ja lähtötilanne.
Haaveena on myös pitää pieniä esitelmiä tai jonkinlaisia lyhytkursseja. Sillä tavalla saavuttaa enemmän ihmisiä ja voi kertoa palvelustaan. Hyvä tiedotus ja tiedonkulku ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Näin voisin auttaa yrityksiä ja yhdistyksiä pääsemään paremmin esille. On harmi, jos digitalisaation luomat mahdollisuudet jäävät käyttämättä.
Ulkoistettu digimarkkinointi
Samalla, kun projektiluontoisesti neuvon asiakkaita, voi tulla vastaan tilanne, jossa asiakas haluaa ulkoistaa jonkin osan digimarkkinoinnista (esimerkiksi kotisivun ylläpidon, uutiskirjeet, Facebook- tai LinkedIn -julkaisut). Teen myös sitäkin. Minun palveluni sopivat heille, jotka eivät vielä halua massiivista ulkoistettua digimarkkinointia.
Entäpä kotisivujen tekeminen alusta alkaen?
Voin tehdä esimerkiksi yksinkertaisen yhden sivun kotisivun esimerkiksi WordPressillä tai auttaa asiakasta tekemään sivuston itse. Mutta Suomessa on todella paljon kotisivuntekijöitä, jotka ovat tehneet niitä jo vuosikausia. Riippuu täysin siitä, että paljonko asiakas on valmis maksamaan sivustosta ja kuinka paljon asiakas itse halua tehdä. Jostain voi saada sivun muutamalla sadalla eurolla. Joku toinen taho tekee yksilöllisen sivuston muutamalla tuhannella eurolla. Nettisivun hinta voi siis olla 500 € tai vaikkapa 3000 €. Tai sivut sitten voi tehdä vaikkapa itse halvalla.
Kotisivut voi hankkia esimerkiksi Helpotkotisivut.fi -sivustolta. Sivustolta löytyy hintalaskuri, jonka avulla voi hahmottaa hinnan. Kotisivujen hankkiminen on tehty helpoksi.
Oulun seudulla toimii Digimoguli, jolta voi tilata laajempia sivustoja. He tekevät tarkan alkuselvityksen, jossa hintaluokka selviää. Heidän sivuiltaan löytyy esimerkkejä sellaisilta asiakkailta kuin Kuusamo Hirsitalot, Caritas tai Kaskipuu.
Tutustuin itse äsken myös suosittuun Weebly -palveluun. Tein sinne maksuttomat sivut muutamassa minuutissa ja otin käyttöön analytiikan. Sivusto vaikuttaa hyvin simppeliltä, mutta toiminnallisuudet ovat kyllä aika rajalliset.
Vaihtoehtoja löytyy!
Minun kanssani voi keskustella eri vaihtoehdoista. Suosittelen hyviä vaihtoehtoja asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Minun ajatukseni on kuitenkin se, että luotava sivusto on sen verran helppokäyttöinen, että asiakas voi hallinnoida sitä itse halutessaan.
Tällainen on tämä liikeidea.