Vasemmisto on vahva Pohjois-Pohjanmaalla

Kirjoitin Kansan Uutisen blogiin siitä kuinka  vahva Vasemmistoliitto on Pohjois-Pohjanmaalla.

”Minä uskon siihen, että meillä on mahdollisuus saada juuri Oulun vaalipiiristä (Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu) lisää kansanedustajia seuraavissa eduskuntavaaleissa 2019. Nyt istuvina kansanedustajinamme ovat Hanna Sarkkinen ja Katja Hänninen, mutta meillä on niin loistavia ehdokkaita jo listalla, että vaalien jälkeen meillä voi olla 3-5 kansanedustajaa.”

Kaksi bloginostoa

Haluan nostaa kummastakin kirjoittamastani blogista yhden vanhan kirjoituksen esille.

Kansan Uutisen blogissa eniten jakoja on ollut kirjoituksella nimeltä Nuori yrittäjä, Vasemmistoliitto voi olla sinunkin puolueesi.

Halusin kirjoittaa siitä yrittäjämyönteisyydestä, jota näen puolueessa:
”Vasemmistoliiton aatteena ei ole: Tulos tai ulos. Tarkoituksena on rakentaa yhteiskunta, jossa on turvaverkko myös pienyrittäjille. ”

****

Kalevan blogin selvästi suosituin artikkeli on ollut Oliko Limingan The Tötterö ennenaikainen aprillipila ?

Limingan kunnan matkailun Masterplan aiheutti valtakunnallista kohua. The Tötteröstä puhuttiin radiossakin. Jotkut ihmiset epäilivät sen olevan aprillipila. Päätinkin kirjoittaa siitä kirjoituksen ja julkaista sen aprillipäivänä 1.4.2018. Selvästikin julkaisun ajankohtaisuutella ja ajankohdalla oli vaikutusta siihen, että tuhannet ihmiset lukivat sen.

 

Päivitin sivuston

Päivitin tämän oman nettisivustoni ja lisäsin tänne myös artikkelisivun.

Kirjoitan tällä hetkellä  blogia sekä Kalevassa että Kansan Uutisissa. Tarkoitus, että julkaisen jatkossa samat kirjoitukset myös täällä, joten ne löytyvät kätevästi yhdestä paikasta.

Tervetuloa käymään uudestaan sivuillani.